23.12.2011

Joulua hyvää

Oon taas ailahtelevasti jättänyt kirjoittamatta tänne..


6½kk
Leicalle kuuluu ihan hyvää, pieni murrosiän poikanen sillä taitaa olla, kun välillä pitää kiukutella ja kokeilla kaikenlaisia juttuja. Mutta myös kehitystä on tapahtunut, remmissä veto on oikeastaan kokonaan poissa, paitsi ehkä jos toisen koiran kanssa menisimme samaa matkaa. Siitä silti suuri plussa Leicalle! Oppiminen on myös taas kivaa ja asioiden tekeminen pyynnöstä. Erityisesti maahan meno tuntuu olevan Leican mielestä hienoin juttu. Naksutin on varmasti osa syy ja tietysti iän tuoma minimaalinen keskittymiskyvyn kasvu. Naksutin on ainakin sen verran ehdollistanut, että kun kameralla kuvasin ja siitä kuuluu kuvaa ottaessa aika samanlainen ääni kuin naksuttimesta, menee Leica maahan ja alkaa odottamaan namia :D Hassu poika.
Leica kantaa kapulaa jo aika hyvin
perhekuva

En nyt jaksa kirjoittaa muuta, joten HYVÄÄ JOULUA!