23.12.2013

Ryhti vs Leica pentuna!

Ajattelin tehdä tällaisen vertailun Leican ja Ryhdin pentuajasta, elikkäs ikäväliltä 8-18 viikkoa.

Leica oli jo pienenä aika itsenäinen pentu, vilkas ja häiriöön reagoiva seikkailija. Ryhti pulestaan on todella laumaviettinen ja leimaantunut, eikä kovin helposti ota häiriötä. Leica saattoi jo pentuna lähteä yksin tutkimaan maailmaa kauemmas, eikä paljoa välittänyt välimatkasta minuun. Ryhti pitää suhteellisen lyhyttä välimatkaa ja tarkistaa tiiviisti, että en ole kadonnut minnekkään. 

Ruokahalu Ryhdillä on aivan eri luokkaa kuin Leicalla pentuna. Ryhti on ahmija, joka syö kaiken ruuan mitä eteen tulee! Se tekee ruuan eteen mitä vain ja saa olla aika tarkkana, ettei tuo ovela pääse varastamaan ruokaa pöydilt. Koulutuskentillä Ryhti huomaa ainoastaan minut ja tekee 100%. Leica taas puolestaan oli huono syömään, sitä ei kiinnostanut oikeastaan mikään ruoka ja syöminen oli aina todella rauhallista ja sellaista napsimista. Välillä stressasi aika paljonkin, kun Leica söi niin huonosti kasvuaikanaan. Leica kärsi pentuna jonkin verran mahavaivoista, joiden luulen vaikuttaneen osaltaan ruokahaluun. Koulutuksessakin Leicaa oli aika haastava motioida, kun ei ruoka ollut se ykkösjuttu ja lelut eivät vielä vauvana niin kiinnostaneet. Niinä hetkinä kun Leica oli tekemisen meininki päällä, niin kyllä se oppi, mutta eteneminen ei ollut yhtä nopeaa kuin Ryhdin kanssa.

Sisäsiistiksi opettamisessa Leica oli äärimmäisen helppo. Jo 12 viikon ikäisenä se oli täysin sisäsiisti. Myöskään mitään huonekaluja Leica ei pahemmin koittanut syödä, ainoa mitä pentuna se järsi, oli yksi lista. Ryhti on huomattavasti ollut haastavampi sisäsiistiksi opetettava, se ei kauheasti pidättele tai pyydä ulos. Nyt oikeastaan 16-18 viikkoisena on alkanut sisäsiistiksi opettelu alkanut tuottamaan parempaa tulosta. Mutta skarpimpi on saanut olla. Ryhti myös helpommin koittaa hampaillaan kaikkea, mutta ei ole päässyt silti tuhoamaan mitään. 

Yhteisinä tekijöinä molemmat ovat pentuina olleet hyvin iloisia, sosiaalisia ja kumpikaan ei ole ollut pidättyväinen. Myös virtaa tuntuu olevan yhtä paljon Ryhdissä kuin Leicassakin oli pienenä, välillä miettii, että onko Ryhdissä jopa enemmän vai tuntuuko se vain, kun Leicasta on kasvanut aikuinen. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti