29.3.2012

Kaikkea uutta ja ihmeellistä

kuva otettu 28.1.
Ensimmäisenä voin hehkuttaa, että Leicalle on vihdoin löytynyt sopiva ruoka, joka mahallekin sopii. Tämä on melkein sama kuin edellinen, mutta vähän niinkun "kakkoslaatua", eli Acana :) Kaura ilmeisesti laittoi nyt Leican mahan sitten toimimaan oikein ja muutenkin näyttää hyvin voivan. Eli enpä lähde vaihtamaan, paitsi samasta merkistä kesäkuussa aikuisruokaan. Tällä hetkellä siis syö Large puppya. Aikuisruuaksi mietin sport & agility mallia, mutta pitää vielä vertailla :)

Sitten toinen kiva asia on, että Tampereelle nyt muutti Leican velipuoli Kurt (Du Domaine De Saint Paul Kurt). Kyseinen pentu tuli vielä työkaverilleni, joten pystymme jakamaan kokemuksiamme ja muita iloja lähes päivittäin. Kurt on kolme kertaa käynyt moikkaamassa Leicaa, hauskaa on koirilla ollut ja vähän omistajillakin.. Täytyy vaan odotella, että Kurt kasvaa, niin pääsevät kunnolla ulos leikkimään :) Myös yhdellä kerralla mukana riennoissa oli Kurtin veli Dio (Du Domaine De Saint Paul Konsta, en ole nyt ihan varma oliko se Konsta viralliseltanimeltään..). Diokin oikein mahtava tapaus!
Kurt 12 viikkoa
Nyt olemme hoitamassa isäni koiria; Fabia ja Kaapoa, isäni asunnossa. Koirat ovat yllättävän hyvin sopeutuneet toisiinsa, vaikka Kaapo ja Fabi eivät erityisesti välitäkkään Leicasta. Sen verran Leicastakin voi olla ylpeä, että se osaa kulkea remmissä nätisti muiden koirien kanssa. Eli kolmen koiran lenkitys yksinkin on sujunut vaivattomasti. Ainoa takapakki on tullut siinä, että Leicalla meni isäni pihasta orapihlajanpiikki tassuun :( Nyt on poika saanut lepäillä oikein olan takaa, että tassu pääsisi kunnolla paranemaan. Seuraavalla viikolla toivottavasti voi Leicakin päästä metsään riehumaan. Energiaa ja halua riehumiseen olisi ollut jo viikon verran... Mutta onneksi tassu näyttää jo hyvältä.
Leica ja Fabi väsyneitä
Leica piikin poiston jälkeen :(
Suuria suunnitelmia tulevaisuudelle on myös tehty Leican pään menoksi! :D Olen nyt löytänyt 2 potentiaalista tokon alkeiskurssia, joista toiseen sitten varmaan ilmottaudumme. Pääsemme taas pitkästä aikaa oikeasti reenaamaan. Canicross yms vetojutut ovat myös kehittyneet mielessä. Niitä päästään sitten ekan kerran kokeilemaan harjoitus mielessä kesällä ja paremmin reenaillaan loppuvuodesta. :) Hiihtoa Leica pääsi kokeilemaan, mutta juoksi vain vapaana.


Kolmeen näyttelyynkin Leica on nyt ilmoitettu:
Vaasa KV 14.4.
Palveluskoirien er. Helsinki 5.5.
Tampere KV 12.5.

ja luultavasti näissä myös voi törmätä Leicaan:
Kotka KV 16.6.
Nokia ryhmä 4.8.
Porvoo 9.9.
Helsinki KV 8.-9.12.

Ja muutimme tuossa Tampereen Atalaan! Rivarissa siis asustelemma ja Leicalla on oma kiva piha käytössään.

Eipä tässä muuta, joskus myöhemmin sitten uudempia kuvia.