24.8.2013

Treenaamista

Vihdoin ilmat ovat viilentyneet hiukan ja ollaan voitu aloittaa aktiivisemmin treenit tulevaa canicross kautta varten. Yksi varsinainen canicrosstreeni vasta takana, mutta ollaan käyty nyt pyöräilemässä erilaisilla temmoilla. Varmaan paremmin treenit saadaan vielä käyntiin, kun saan käsiini uudet valjaat Leicalle. Pitäisi myös löytää aktiivisempia treenikavereita, kun omat työaikatauluni eivät usein sovi muiden menoihin ja töihin.
  Suunnitteilla tulevalle canicrosskaudelle olisi kahdet kisat, lokakuussa Kuopiossa ja Jämijärvellä. En ole vielä varma osallistutaanko Kuopiossa harrastajasarjaan vai viralliseen, saa nähdä. Onneksi noihin ei tarvitse ilmoittautua niin aikaisin kuin näyttelyihin, jää siis pohdinta-aikaa.


Meidän nuo katsekontakti treenit on jäänyt YLLÄTYSYLLÄTYS vähemmälle. Mutta ollaan silti treenailtu sisällä, sekä vähän häiriössä. Häiriötreeni meni aluksi hyvin, mutta häiriö kasvoi yhtäkkiä liian suureksi (kun joukko päiväkotilaisia marssi puskien takaa samalle kentälle.), lopetettiin treenit sitten silloin siihen. Ollaan nyt sisällä harjoiteltu vähän lisää ja täällä katsekontakti menee jo todella hyvin. Parannusta kontaktissa huomaa siinä, kun esim lenkillä Leica ottaa helpommin itsenäisesti kontaktia ja lähtee tekemään omaehtoista seurausta namien toivossa.


  Alettiin harjoittelemaan hieman myös uudestaan kapulan kantamista tai no edes sen ottamista suuhun. Pentuna saatiin kapulatreenit hyvin alulle, mutta sen treenaus sitten jäikin jostain tietämättömästä syystä. Nyt ollaan naksuteltu ja Leica ottaa kapulan taas ihan hyvin suuhun. Pitää alkaa pikkuhiljaa koittaaa saada pidemmiksi pätkiksi kapulan kantoaikaa.
kuvassa Leica 6kk, 12/2011

Maanantaina Leicalla on hieroja ja viikon päästä Tampereen ryhmänäyttely, ah niin ihanan lähellä! Kaikki Leican kuvat ovat parinviikon takaa mökkireissulta, paitsi se missä Leicalla on kapula. :D

Lopuksi vielä mainittakoon, että perheeseen saapui uusi jäsen: Neme-pupu. Neme tuli Taaperolle kaveriksi, kun Nuusku siirtyi vihreämmille niityille. Luonteeltaan Neme on hyvin sosiaalinen ja reipas palleroinen, tulee hyvin toimeen Taaperon kanssa. :)


14.8.2013

Haaste: kontakti

En ole yleensä mikään haasteihminen, mutta nyt ajattelin ottaa haasteen vastaan, koska siitä ei ainakaan haittaa ole! Haasteena siis katsekontaktin treenaus ja haasteen antaja: http://ssamperi.blogspot.fi/2013/08/aikamoinen-saihkysilma.html

Haasteessa on tarkoituksena hajoitella kontaktia 63 minuuttia viikossa, elikkäs 3 keraa päivässä, kolmessa osassa, minuutti kerrallaan, yhteensä siis 9 min päivässä. :)

Leicaakin kiinnostaa
Leican lähtöasetelmahan on kontaktin osalta hyvin epämääräinen, välillä on hyvä kontakti ja välillä kontaktia ei ole ollenkaan. Häiriö on meille suurin haaste ja ehkä sitä saataisiin korjattua nyt muutaman viikon reenillä vähän ja tietenkin jatkamme kontakti harjoittelua sen jälkeenkin.

Aloitimme heti haasteen! Virheitä tuli ohjaajalle aika monta, mutta onneksi itse näin jälkikäteen tiedostin ne.

1€ naksutin  Biltemasta :D kun vanha 6€ meni rikki..
Otan seuraavalla kerralla eri namitaskun!
Tästä pilkottiin pienempiä paljoa nameja.
Hieno ajastin..
1.treeni:
-pilko nameja
-ota naksutin
-ota kello
-sekä tietenkin Leica

Menin seisomaan olohuoneen lattialle Leican eteen.. Leica huomasi: "haa, sillä on naksutin, nyt siis tehdään jotain". Ensimmäinen katsekonttakti tuli varmaan 2 sekunnin sisään eteen seisomisesta, naksautus, palkkaus ja kello päälle. Seuraava kontakti tuli nopeasti uudestaan, sekä kolmas, neljäs ja viides jne. Jossain vaiheessa Leica alkoi kuitenkin tuijottamaan namitaskua, kuitenkin hetken päästä tuli katse, naksutus ja palkka, kontaktin otto jatkui sen jälkeen hyvin. Minuutti kulunut ja ensimäinen reeni meni hyvin. Ainoa, että menin sekaisin laskuissani, eikä nyt ole mitään hajua monta katsetta tuli, mutta ainakin yli 10, saattoi olla lähemmäs 20...
   Pieni tauko ja sama uudestaan. Toisella kerralla ensimmäinen katse tuli nopeasti ja seuraavakin, sitten taas tuli namitaskun tuijotusta, katse, naksautus, palkkaus ja taas pitkä namitaskun tuijotus. Tämän jälkeen alkoi taas intensiivisempi katsetuokio ja reeni loppui hyvin. Menin taas sekaisin laskuissani, koska aloin miettimään kesken reenin namitaskun tuijotusta.  No tuli niitä kontakteja tälläkin kertaa reilusti yli 10. Sitten taas pieni tauko ja viimeisin minuutin aloitus.
   Viimeinen kerta oli kaikista koomisin:
Menin seisomaan Leican eteen, ensimmäinen katse tuli ja kello päälle. Katseen tarjoaminen oli tällä kerralla runsasta, mutta mitä tekee palkkaaja: ON HIDAS. En kerennyt naksuttelemaan ja antamaan nameja samaan tahtiin, kun katsetta tarjottiin. Mentiin varmasti yli 20:nen, mutta menin taaskin laskuissa sekaisin, kun säädin namin antamisen ja naksutelun kanssa. Jossain vaiheessa aloin miettimään, miksi se kello ei jo piippaa, että minelestäni minuutti on jo kulunut.. no kello ei ollut mennytkään päälle... Lopetettiin sitten harjoitus. Onneksi molemille jäi kuitenkin hyvä mieli reeneistä. :) Hetken päästä menen katsomaan kännykkääni, kun se oli jäänyt lattialle, Leica oli laittanu minuuttiajastimen päälle :D Leica selvästi olisi halunnut jäädä jatkamaan reenejä.
nyt väsyttää
Tälläistä tällä kertaa, illalla sitten uudestaan. Täytyy tsempata palkkaamisen kanssa ja vaihtaa namitasku johonkin parempaan, josta namit saa varmasti nopeasti. :) Pitää nyt koittaa päivitellä muutaman päivän välein edistymistä.

12.8.2013

Hiljaisuuden jälkeen..



Kerrankin voin sanoa, että nyt kirjoittamattomuuteen on ollut syy, muutimme 300 metrin päähän vanhasta asunnosta, elikkäs muuton piikkiin. Tällä hetkellä asutaan luhtitalossa, 2h+k+s ja oma piha tai oikeastaan olohuone ja keittiö ovat samassa tilassa. (Pahoittelen kännykkäkuvia, en ole vielä asentanut pöytäkonetta uuteen asuntoomme.)




Mutta siirrytäämpä kuulumisiin, pienoinen reenikausi on alkanut minulla, Jonnalla ja Leicalla. Olen itse lähinnä pyöräillyt ja eräillyt pitkiä 2 tunnin lenkkejä suossa, sekä metsissä. Kahvakuulailua on myös tullut harrasteltua, sekä leuanvetoja. Jonna puolestaan on enemmän keskittynyt juoksemiseen, maratoonin treenaus mielessä. Leica on ollut mukana viileinä iltoina Jonnan juoksulenkeillä, ollaan uitu ja käytiin tekemässä ylämäkitreeni (kerrankin oli alle 15 astetta lämmintä.). Tavoitteena Leicalla on selkälihasten vahvistaminen, sekä yleiskunnon nostoa.



Tällä hetkellä tavoitteena minulla on juoksukunnon nostaminen, ei vaan meinaa kiinnostaa lenkille lähtö. Onneksi sentään olen edes pyöräillyt, tavoitteena olisi viikossa pyöräillä vähintään 90km. Tämä matka taittuu helposti pyöräilemällä töihin ja takaisin kolme kertaa viikossa.

Kävimme möys ylivieskan näyttelyssä, jossa Leica oli kehän arvostelussa toisiksi viimeinen. Oli raskas päivä odottaa arvosteluun pääsemistä, sekä hieman turhauttavaa, koska olimme rodun ainoita edustajia. Tuomari Markku Kipinä arvosteli picardia rotuna ensimmäistä kertaa, se näkyi arvostelussa ja tietämättömyydestä. Tuomari pohti ääneen kysyvästi  : "Luulen, että tälle rodulle tulee massaa hitaasti!?". Mutta pohdinta osui oikeaan, siitä pisteet tuomarille. No tulipahan kehäharjoitusta, jos ei muuta. Ja aikaahan Leica tarvitsee vielä runsaasti, jotta sitä massaa saataisiin hieman lisää ja aikuismaisempaa olemusta.
Tuloksena oli tällä kertaa ERI, AVO1. Eli meidän ERI-putki ei edelleenkään katkennut.

Silmäpeilaus 2.9. ja selkäkuvaukset tulossa syksyn aikana. Sekä seuraava näyttely Tampereen ryhmä 31.8.