30.7.2012

Näytelmiä ja kuvien katoaminen blogista..

Näin aluksi voin todeta, että kännykkäni teki kamalan tempun! Sain hiljattain hienon samsung galaxy note puhelimen, joka sitten latasi kaikki blogin kuvat kännykkääni puolivahingossa. Ajattelin sitten, että poistanpa nämä kuvat KÄNNYKÄSTÄNI, ettei mene turhaa muistia. No poistin sitten kuvat ja meninpä katsomaan blogiani, niin ne olivat/ovat kadonneet!! Eli kahdella painalluksella sain kaikki kuvat katoamaan täältä. Eli ei kannata ihmetellä tätä ankeaa yleisilmettä edellisissä kirjoituksissani, jossa näykyy vain huutomerkkejä kuvien tilalla. :(
Tällä kyseisellä kännykällä otettu kuva söpöstä miehestä <3
 No parempiin uutisiin. Käytiin Porin kv näytelmissä 28.7., jossa oli aivan sairaan kuuma keli. En lämpötilasta tiedä, mutta paloin selästä niin pahasti, että näytän ilman paitaakin, että paita olisi päällä rajojen takia. Ja sain myös auringonpistoksen ja kuumeen. No onneksi päivä oli sen arvoinen! Harmillisesti olimme ainoita rodun edustajia. Tuomari oli tiukka aikaisimmilla roduilla, antoi paljon H:ta ja EH:ta. Lopulta 3½h odotuksen jälkeen pääsimme mekin sitten kehään. Leica oli selvästi hieman uupunut auringosta ja meinasi välillä nojailla jalkaani, tekee sitä kyllä muutenkin aina kotona. Kuitenkin välillä sain sen esiintymään ihan hyvin, jee :) Antoi tuomarin tutkia hyvin ja liikkui mukavasti. Tuomari tykkäsi Leicasta ja olimmekin sitten ROP sekä toinen serti irtosi!! :) Harmi kun olimme viellä junnuluokassa, muuten oltais saatu CACIB. Arvostelu oli hyvin epäselvällä tekstillä kirjoitettu, enkä vielläkään ymmärrä kaikkia sanoja mitä siinä lukee, mutta tässä yritys:


"Complite scissor bite, Good proportions in head, good eyecolor harmony with coat. Long ears well pleased. Good topline with good length at body. Just needs to develope bit more. Good tail, could be more angulation in front & rear. Slightly turns out front feet. Exellent coat structure, very promissing dog needs just develope more. Moves shy(??) narrow & good drive." ERI, JUK-1, SA, PU1, SERT, ROP tuomari Veremiere Myriam, Belgia

Olimme tyylikkäinä päivänvarjon alla!
Tuomari tutkii 
liikkeessä
melkein edustavasti
Tämä kuva oli haastava saada, eikä tämäkään ole viellä hyvä, kun selkä näyttää köyrylsä ja takajalat liian takana. 
Leican mielipide sertistä :D

Ryhmäkehässä emme yllättäen pärjänneet.

Leicalla on jo aika paljon palkintoja kertynyt, Nuo kaksi mitkä näkyy alakulmassa, ovat märsäristä.

Leicalla seuraavana viikonloppuna uusi näyttely Nokialla, jossa ollaan myös ainoita. Kuulemma tiukka tuomari, saa nähdä vaatiiko kehittyneemmän koiran. No jää nähtäväksi, sertejä me ei periaatteessa enempää tarvita, paitsi sitten avoimessa luokassa :D


Paria kaveria ollaan myös nähty ja mukava todeta Ukon ja Leican tulevan yhä toimeen :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti